Alastaron Urheilijat julkaisi kentällisen liigamiehistöstään

Alastaron Urheilijoilla on edessään historiansa ensimmäinen kausi Futsal-Liigassa. Joukkueen rakentaminen liigaparketeille on luonnollisesti pääosin jo tehty, ja pelaajisto tullaan julkistamaan syyskuun ensimmäiseen viikkoon mennessä.

Viime kauden nousumiehistöstä on laajalti huokunut halu jatkaa myös liigassa. Ensimmäiset viisi jatkosopimusta onkin jo julkaistu, kun kenttäpelaajat Juuso Loponen, Mikke Louhela, Akseli Mäkinen, Aleksi Pekonen ja maalivahti Petri Niinimäki jatkavat purppurapaidassa.

Seitsemännen kautensa AU:ssa aloittava Loponen on ollut mielissään pre-seasonin pöhinästä.

Juuso Loponen pyssytti viime kaudella 10 maalia (Kuva Elli Mattila)

– Joukkueen alkukauden treenit ovat menossa oikeaan suuntaan. Toivotaan, että saadaan loputkin pelaajat sairastuvalta kuntoon ja mukaan treeneihin, 24-vuotias Loponen pohtii.

Hän pelasi vahvan viime kauden vakiinnuttaen paikkansa Alastaron kakkosketjussa. Liukasliikkeinen pelimies uskoo, että pystyy jatkamaan liigassa kehittymistään.

– Omalta kohdalta parantamisen varaa on viime kauteen nähden, mutta uskon, että pystyn sopeutumaan liigan vauhtiin samalla tavalla kuin Ykköseen. Haluan auttaa joukkuetta pelaamaan paremmin peliälyllisesti. Omat tehopisteet ei niinkään kiinnosta, joukkuepelaaja toteaa lakonisesti.

Viime kaudella kenties isoimman stepin ylöspäin AU-pelaajista ottanut Aleksi Pekonen on yhä täpinöissään sarjanoususta. 

Aleksi Pekosen blokit ovat Alastarolla käsite (Kuva Elli Mattila)

– Kyllä vieläkin tuntee suurta ylpeyttä koko jengistä, ja muistot viime kaudelta ovat todella hyviä. Kylmiä väreitä tulee, kun ajattelee sitä hetkeä, jolloin nousu varmistui, ja yhdessä joukkueen kanssa katsoimme sitä ratkaisevaa karsintamatsia, ”Peksi” tunnelmoi.

Liigakentillä vanhat näytöt eivät kuitenkaan enää paina vaakakupissa. Joukkuepelin on mentävä jälleen eteenpäin.

– Erikoistilanteissa pitää olla parempia. Iso osa maaleista tulee niiden kautta ja meillä se tarkoittaa merkittävää kehittymistä sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Toinen kehityskohde on se, että meidän pitää olla entistä paremmin hereillä koko ajan. Helppoja maaleja ei saa päästää niin paljoa yksinkertaisten nukahdusten takia, asennepelaajan maineessa oleva Pekonen linjaa.

Pekosen nousu Alastaron parrasvaloihin sai tuulta purjeisiin, kun hän sai mahdollisuuden isoon rooliin ykköskentässä tehotrio Mikke Louhelan, Tuomas Happosen ja Jani Luoman kanssa. Rooli ”periytyi” Akseli Mäkiseltä, joka loukkasi polvensa viime syksyn toisessa ottelussa. Kausi meni Mäkiseltä sen myötä pipariksi, mutta nyt AU-kasvatti on palannut ehjänä takaisin pelikentälle.

Polvivamma vesitti Akseli Mäkisen viime kauden (Kuva AU)

– Kiva, että pystyy taas treenaamaan. Polvi on ihan ok, nyt täytyy saada vielä kunto kohdilleen, Mäkinen kertoo.

Hän on pelannut Purppuralohikäärmeiden historian kaikkina yhdeksänä kautena. Tuleva 10-vuotisjuhlakausi on Mäkisenkin mielestä mahtava pelata liigassa, vaikka oma panos jäikin nousukautena minimaaliseksi.

– Olin tyytyväinen, että joukkue pärjäsi noin hienosti, mutta totta kai olisi ollut hienoa kokea se nousu joukkueen mukana, eikä sairastuvalla.

Louhelan tavoitteena muutama maali 

Kaksi edellistä kautta AU-fanien toimesta vuoden pelaajaksi valittu Mikke Louhela tulee olemaan joukkueen kantavia voimia myös Futsal-Liigassa. Hän voitti viime sesongilla Ykkösen pistepörssin yhdessä Jani Luoman ja Tuomas Happosen kanssa. Heidän yhteispelinsä on hyvänä päivänä upeaa katseltavaa, kun pelaajat täydentävät toisiaan niin hyvin.

Mikke Louhela voitti Ykkösen pistepörssin (Kuva Elli Mattila)

Louhelalla on mielessä pari toivetta tulevaan kauteen, mitkä varmasti myös valmennusjohdossa otettaisiin vastaan, vaikka virallisia tavoitteita ei ole vielä sen koommin palloteltu.

– Yksilötasolla tavoitteena on muutama maali ja ehjä kausi ennen kaikkea. Joukkuetasolla pleijarit, 24-vuotias Louhela heittää.

Liiganousu oli myös hänelle tärkeä ja koskettava asia.

– Hienoa, että ”kaveriporukkana” nousimme liigaan, jossa pääsemme näyttämään vähän erilaista futsalia. 

Alastaron maalivahtiosastolle kiinnitetty Petri Niinimäki joutuu aloittamaan kauden loukkaantuneiden kirjoissa. Hän sai käsivamman kevään viimeisessä karsintapelissä. Tällä viikolla lääkäri antoi käskyn veitsen alle, joten liigadebyyttiä joudutaan odottamaan ainakin lumien tuloon asti.

Petri Niinimäki loukkaantui karsintapelissä Ilvestä vastaan (Kuva Esa Norvia)

– Ei sitä auta jäädä murehtimaan. Koitan silti tuoda omalla panostuksella ja aktiivisuudella leveyttä ja taustatukea treeneihin. Mieli pysyy virkeänä, kun saa seurata oman jengin toimintaa parketilla.

Niinimäki onkin ollut tyytyväinen näkemäänsä.

– Kaikilla on varmasti odottava, mutta tosi rento ja hyvä fiilis tulevan kauden kynnyksellä. Viime kauteen verrattuna asteen totisempaa menoa ja äijät vetää treeneissä täysillä.

Lähde: AU tiedote

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top