Futsal Liigaseurat ry:n toiminnan tarkoitus on edistää suomalaisen futsalin kehittymistä ja edistää jäsenseurojensa toimintaa. Yhdistys toimi aktiivisesti Palloliiton kanssa edistääkseen lajin kehittymistä Suomessa sekä taatakseen futsalliigojen joukkueille parhaat mahdolliset toiminnan edellytykset. FLS ry on Suomen Palloliiton jäsenyhdistys. Yhdistyksen jäsenseuroina toimivat miesten futsalliigaa ja naisten futsalliigaa pelaavat joukkueet.
Viime kaudella Covid-19 pandemia iski kovaa futsalliigoihin muutaman pelatun runkosarjakierroksen jälkeen. Kauden aikana yhdistys pyrki parantamaan seurojensa selviytymismahdollisuuksia lähes mahdottomalta tuntuneessa tilanteessa ja toimi aktiivisesti eri tukimuotojen mahdollistamiseksi. Palloliitto tuki futsalia pelaavia pääsarjojen seuroja sekä UEFA rahalla että Palloliiton omalla tuella. Lisäksi lajille saatiin tukea OKM tukipaketista pääsarjoille, jotka pelattiin tyhjille katsomoille. Kaiken kaikkiaan kauden aikana saatiin tukea lajille 273 200 euroa. Tuesta kohdistettiin osa joukkueille, joilla tuli yllättäviä koronasta liittyviä lisäkuluja, kuten pelien peruuntumisia kesken tuplaviikonlopun tai kuluja pelien pelaamisesta eri paikkakunnalla.
15.7.2021 pidetyssä yhdistyksen vuosikokouksessa oli 27 osallistujaa 24 jäsenseurasta.
Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Tero Kivistö (Akaa Futsal). Hallituksessa jatkavat Kirsi Nummela (Kampuksen Dynamo), Raimo Kalliokoski (GFT), Juha Helander (MuSa Futsal) ja Ari Vainionpää (FC Kemi). Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Jukka Kastelvuo (Mad Max), Maria Lehto (FTK), Jami Ruhkala (Vieska Futsal) ja Hans Stubbe (HIFK).