FUTSAL-ARPA

Lisää jännitystä otteluihin ja elämään uudella FUTSAL-arvalla.

 

Fanien ja seuraajien iloksi on luotu seuroja tukeva digitaalinen FUTSAL-arpa. Konseptin takana on pitkäaikainen varainhankintaan ja tavara-arpoihin erikoistunut Eventio Group Oy, jonka tunnetuin varainhankintatuote on Lyhty-arvat.

Kahdeksan euroa maksavan FUTSAL-arvan tuotot ohjataan FUTSAL -liigaseurojen hyväksi ja toimintamalli on läpinäkyvä.

– Halusimme luoda tukimallin, jossa arpojen ostajat voivat kokea jännitystä hyvistä palkinnoista samalla tietäen, että arpojen tuotot käytetään täysin FUTSAL-liigaseurojen kehittämiseen, kertoo Futsal Liigaseurat ry:n puheenjohtaja  Tero Kivistö.

Tärkeää oli myös, että arpa on yksi keinoista lisätä FUTSAL-Liigan viihteellisyyttä seuroja auttavalla tavalla vieläpä liigallemme brändättynä.

– Mielestäni on hienoa, että jokainen meistä voi päästä osaksi kehittämään suomalaista urheilua pienillä teoilla ja samalla olla itse voittaja arpajaisissa! Vallitseva tilanne on tuottanut hankaluuksia jokaisella osa-alueella maailman tasolla, tämä toi lisää tahtoa antaa seuroille apua ja resursseja. Usein pienistä puroista kasvaa suurempia jokia ja se on tavoitteena, tehdä Suomen tasolla jotain uutta ja hienoa yhdessä, summaa Eventio Groupin asiakkuus- ja myyntineuvottelija Jaro Pietiläinen.

Eventio Groupin toimitusjohtaja Ilpo Pohjola näkee digiarvan turvallisena ja uutena varainhankinta keinona poikkeusaikaan. 

– Netissä raaputettava arpa on hauska ja helppo ostos tilanteessa, jossa monet miettivät keinoja seurojen toiminnan tukemiseksi. Alhaisen ostokynnyksen ansiosta lievität tehokkaasti omaa ja tukijoidesi huolta poikkeustilanteessa. FUTSAL -liigalle on personoitu digiarpa, joka on yksilöllinen linkki jaettavaksi omissa sosiaalisen median kanavissasi, verkkosivuilla ja muissa viestintäkanavissa.

 

Mihin rahat menevät?

 

Jokaisesta ostetusta arvasta jaetaan 3€ joukkueille/seuroille lyhentämättömänä. FUTSAL-Liigan ja Evention yhteishankkeessa rahavirtojen jakaantuminen on haluttu avata.

Tuotto joukkueelle 37,5 %
Arvat 15,5 %
Voitot (palkinnot) 12,50 %
Toimeenpano 34,5 %

– Reilun kymmenen vuoden aikana Lyhty-arpojen myyntiin on osallistunut satoja urheiluseuroja ja yhdistyksiä sekä tuhansia joukkueita ja lukuisia koululuokkia. Lyhty-arvoilla onkin kerätty lasten ja nuorten hyväksi jo lähes 13 miljoonaa euroa, kertoo Pohjola.

 

Muistathan raaputtaa vastuullisesti! Arpoihin pääset  tästä linkistä!

Voittojen arvo on

VOITTOLUETTELO

Voittoja yht. 145 566 kpl, yhteisarvoltaan 2 544 800 €.

·       1 kpl – Auto / vene / unelmaloma 

·       3 kpl  – Ford-henkilöauto

·       5 kpl – Unelmaloma-matkalahjakortti

·       7 kpl – Apple iPad Pro -tablettitietokone

·       20 kpl – Helkama-polkupyörä + kypärä

·       50 kpl – Moccamaster-kahvinkeitin tuotepaketti*

·       80 kpl – Polar-fitnessmittari*

·       400 kpl – Fjällräven Kånken -reppu*

·       1000 kpl – Heirol-keittiötuote*

·       2000 kpl – Exentri-korttikotelo*

·       4000 kpl – Victorinox-monitoimityökalu*

·       6000 kpl – Marimekko-kukkaro*

·       11500 kpl – Fiskars-kääntösakset*

·       26500 kpl – Modestone-vedenkestävä vihko*

·       44500 kpl – Hyvä Terveys / Sport / Tiede / Suuri Käsityö -lehtipaketti, 2 nroa*

·       49500 kpl – Jumppapussi*

* Voittaja voi tavaravoittoarvon ryhmästä valita mieleisensä tuotteen voittoluettelosta rekisteröidessään arvan.