
VEIKKAUSVIHJE
Veikkausvihjeet ovat subjektiivisia näkemyksiä tuloksista ja kierroksista, pelaathan maltilla!
Kierros 5

Riemu–GFT, la 27.10. klo 13:30
Ottelutiedot
Riemun viimeisimmän ottelun kokoonpanosta putoaa tälle kaudelle paluumuuton mustaturkoosien riveihin tehnyt Tuure Fagerström, mutta tilalle tulee pelaajavalmentaja Topias Tiainen, joka oli vain valmentajan verkkarit päällä viime ottelussa. Vierasjoukkue GFT:n kokoonpanossa käy suurempi kato, kun reilu viikko sitten joukkueen aikaisemmassa ottelussa mukana olleita Erno Paappasta, Emil Ukkolaa, maalivahti Antonios Klonarisia eikä Miika Hosiota nähdä Jyväskylässä. Näistä varsinkin viimeisimmän puuttuminen on espoolaisille iso kolaus. Riemu on aloittanut kautensa pirteästi ottamalla kolme voittoa ensimmäisistä viidestä ottelusta, ja se lähtee varsin selkeänä ennakkosuosikkina GFT:a vastaan.
SoVo–ToPV, la 27.10. klo 15:00
Ottelutiedot
SoVon kokoonpanossa ei nähdä kahdessa viime ottelussa maalinteossa onnistunutta Joona Helmeä eikä Guri Qerimiä, mutta tilalle tulee kokonaiset viisi kappaletta pelaajia – Vilho Ståhlström ja Joonas Reijonen palaavat kokoonpanoon, ja Blend Doroci, Adonis Sfishta sekä Altin Pllana nähdään ensimmäistä kertaa SoVo-paidassa tällä kaudella. Torniolaisten kokoonpanosta tippuu Otto Niemelä, mutta vihreäpaidoilla nähdään odotettu paluu, kun Mikko Mämmilä nähdään Somerolla ensimmäistä kertaa kokoonpanossa tällä kaudella. Joukkueen kahden parhaan pistemiehen, Elias Martikaisen ja Otto Mäntylän, ympärillä on pieniä kysymysmerkkejä, ja heidän pelaamisensa on vielä osittain epävarmaa. Alkukauden perusteella otteluun lähdetään varsin tasaisista lähtökohdista, mutta SoVo on varsinkin omassa kotihallissaan vaikea voitettava, mikä tekee siitä ennakkosuosikin tähän otteluun.
Akaa Futsal–Mad Max, la 27.10. klo 16:00
Ottelutiedot
Väkivahvan Akaa Futsalin kokoonpanossa nähdään ainoa muutos vain oletetun varamaalivahdin tontilla, kun nuori Elias Taura nähdään kokoonpanossa kokeneen Juho Laineen sijasta. Käytännössä tämä ei kuitenkaan muuta mitään, sillä Kasperi Kangas lienee kuitenkin pelaava maalivahti. Mad Maxillakin nähdään vain yksi muutos, kun viime ottelun kokoonpanosta Tomi Lahtinen vaihtuu Ossi Kivipuroon. Molemmat joukkueet pääsevät siis käytännössä ykköskokoonpanoillaan otteluun, mikä tekee jo ennalta kierroksen kiinnostavimmasta ottelusta entistä mielenkiintoisemman. Kummankin joukkueen kausi on alkanut vahvasti neljällä voitolla neljästä ottelusta, mutta kesällä vahvistuneen Mad Maxin pelaajamateriaali on silti vielä Akaa Futsalin vastaavaa perässä, mikä tekee kotijoukkueesta ennakkosuosikin. Mad Max pystyy kuitenkin nappionnistumisella varmasti haastamaan tai voittamaankin kenet tahansa muista kärkijoukkueista, kuten toissa kierroksen FC Kemi -voitostakin nähtiin.
TPK–ToPV, su 28.10. klo 13:00
Ottelutiedot
TPK:n kokoonpanossa ei nähdä muutoksia verrattuna torstaina pelattuun AU-kamppailuun. ToPV:n kokoonpanotiedot ovat luettavissa lauantain SoVo-ottelun ennakoinnin kohdalta – kyseessä on siis torniolaisten toinen ottelu tähän viikonloppuun. Mikäli lauantain ottelussa ei tule esteitä sunnuntaille, lähtee ToPV samalla kokoonpanolla myös TPK:ta vastaan. TPK otti kauden ensimmäisen pisteensä torstaina AU:ta vastaan, ja sunnuntain ottelu onkin tärkeä kamppailu molemmille joukkueille, jotka ovat tällä hetkellä sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla kahdeksan ja yhdeksän. Otteluun lähdetään hyvin tasaisista lähtökohdista, joskin Samppalinnan pienehkö hallii sekä torniolaisten lauantain ottelusta mukanaan kantama rasitus saattaa tehdä kotijoukkueesta jopa pienen ennakkosuosikin.
Miesten Futsal-Liigan kohteet Pitkävedossa
Aiemmin tällä viikolla:
AU–TPK, to 26.10. klo 19:30
Ottelutiedot
Kotijoukkueella nähdään muutama muutos kokoonpanossa, kun viime ottelussa mukana olleita Juho Marttilaa ja maalivahti Joel Salosta ei nähdä TPK-ottelussa, mutta tilalle tulevat Aladin Ljesnanin, ensimmäistä kertaa AU:n paidan pääsarjassa pukeva maalivahti Kalle Kultanen sekä viime kaudella vain kolmessa ottelussa mukana ollut, mutta sitä aikaisemmilla kausilla joukkueen kärkipelaajiin kuulunut Mikke Louhela, joka on ensimmäistä kertaa kokoonpanossa tällä sesongilla. TPK:n kokoonpanoon palaa Mikael Sibakov, minkä seurauksena Aleksi Knuutila tippuu pois turkulaisten torstain riveistä. Ottelusta voidaan ennakoida hyvin tasaista, mutta toissa kierroksella avausvoittonsa ottaneen kotijoukkue lähtenee hienoisena ennakkosuosikkina vielä voitotonta TPK:ta vastaan. Louhela on loimaalaisten aikaisempana runkopelaajana kova vahvistus AU:lle.
VehU–Mad Max, ti 24.10. klo 19:00
Ottelutiedot
Tiistain ainoassa ottelussa kohtaavat VehU ja Mad Max. VehU on hävinnyt kaikki neljä otteluaan, joskin vastustajatkin ovat olleet vaikeimmasta päästä, kun vastassa on ollut vain sarjan top 5:een kuuluvia joukkueita. Nyt haastavan alun täydentää vielä sarjanelonen Mad Max. Vieraiden sarjan alku on ollut erinomainen, kun kolmesta ottelusta on tullut kolme voittoa, viimeisimmäksi kaatui FC Kemi. Kotijoukkueelta puuttuu kokoonpanosta maalivahti Jani-Petteri Soininen ja Vili Valkama, lisäksi Ville Koskela on pelikiellossa, mutta riveihin palaavat Veikka Kiikkinen ja Markus Seppä, ja joukkue tiedotti eilen tehneensä sopimuksen Eeli Tuomisen kanssa, joka tuo voimaa vehmaislaisten pivotpelaamiseen. Mad Maxilta aikaisemman ottelun kokoonpanosta jäävät sivuun Ossi Kivipuro ja Eetu Lehto, joiden tilalle tulevat Nico Seeck ja Matti Jussila. VehU on koviakin joukkueita vastaan toimittanut ihan pirteitä peliesityksiä, mutta toistaiseksi vielä tuloksetta, ja vakuuttavan alkukauden pelannut vierasjoukkue Mad Max lähtee tähänkin otteluun selvänä ennakkosuosikkina.
Kuka pelaa -kierrosennakoiden vastuullisena päätoimittajana toimii Palloliitolta Kirsi Nummela, kirsi.nummela@palloliitto.fi