VEIKKAUSVIHJE

Veikkausvihjeet ovat subjektiivisia näkemyksiä tuloksista ja kierroksista, pelaathan maltilla!

Kierros 15

Kuva: Jarno Mäkinen

GFT–Riemu, la 27.1. klo 14:00
Ottelutiedot

Espoolaiset lähtevät 0tteluun sarjan peränpitäjän paikalta, sillä haaviin on tarttunut vasta kolme pistettä. Viime viikonloppuna GFT ei pelannut, mutta sitä edellisellä viikolla se hävisi Akaa Futsalille selvästi lukemin 8–2 ja FC Kemille niukasti 1–2-numeroin. FC Kemi -ottelussa espoolaiset esiintyivät kuitenkin varsin hyvin, vaikka pisteittä lopulta täpärästi jäivätkin. Riemu kuuluu tasaiseen keskikastin kolmikkoon ja on tällä hetkellä kuudentena, viime viikonloppuna se voitti ToPV:n vaiherikkaan ottelun päätteeksi lukemin 5–4. GFT:ltä tippuu aikaisemman ottelun kokoonpanosta Martin Kaur ja Vilho Ackalin, mutta rosteri täydentyy Miika HosiollaJaakko OksasellaErno Paappasella ja Oskari Malmivaaralla. Riemun päävalmentaja Topias Tiainen on estynyt ottelusta, ja penkin päähän hyppääkin viime ottelussa vielä kokoonpanossa ollut Markus Riikilä. Pelaava kokoonpano täydentyy jälleen Leevi Kemppaisella ja Tuomas Koppelomäellä. Parhaan maalintekijän Joonas Madetojan pelikunto on vielä hieman epävarma. Vaikka GFT ei ole paljoa pisteillä juhlinut, on sen viime aikojen otteet olleet pelillisesti ihan kelpoja, eikä pisteet ole olleet kovinkaan kaukana. Riemu tulee otteluun silti varsin selvänä ennakkosuosikkina, joskaan ei ihan niin suurena, mitä pelkkää sarjataulukkoa katsomalla voisi olettaa.

Mad Max–AU, la 27.1. klo 16:00
Ottelutiedot

Isännät ovat kahden viime kierroksen tappioillaan pudonneet hieman terävimmän kärjen vauhdista, tällä hetkellä Mad Max on neljäntenä. AU on sarjan toiseksi viimeisenä pitkässä tappioputkessa, mutta viimeiset viisi näistä on tullut todella niukasti. Kotijoukkueella on pientä turbulenssia maalivahtiosastolla, sillä sekä Jan Holm että Tuomas Mäki ovat sivussa lauantaina ja Veeti Häätylän pelaaminen on hyvin epävarmaa, vaikka hän kokoonpanoon palaakin. Tämä tilanne saattaa asettaa valkeakoskelaisten maalin suulle mielenkiintoisen, mutta erittäin tutun nimen – tällä kaudella kertaalleen varamaalivahtina ollut entinen maajoukkuevahti Juha Ojanperä saatetaan mahdollisesti nähdä tolppien välissä heti alkuvihellyksestä lähtien. Ojanperä on viime kaudet toiminut pääasiallisesti valkeakoskelaisten maalivahtivalmentajana. Toinen odotettu uusi nimi Mad Maxin kokoonpanossa on Sergei Korsunov, joka nähdään nyt ensimmäistä kertaa Hullujen koirien riveissä. AU:n kokoonpanossa ei nähdä Petri Niinimäkeä eikä Mikko Köönikästä, paluun heidän tilanneen tekevät Eeli Aaltonen ja Eelis Muurinen. Ottelusta voi odottaa sarjasijoituksia tasaisempaa, mutta oletettavasti kotijoukkue poistuu ottelusta kuitenkin voittajana.

FC Kemi–TPK, la 27.1. klo 17:00
Ottelutiedot

FC Kemi hävisi viime viikonloppuna kärkikamppailussa niukasti Akaa Futsalille jatkoajalla, ja se on tällä hetkellä sarjan kolmantena. TPK on pelannut viime aikoina mainiosti, ja viime lauantaina se kepitti AU:n Varsinais-Suomen paikallisottelussa. FC Kemin tiivis kokoonpano kevenee tähän otteluun sarjan pistepörssin kakkosella Soufiane Boritella, joka kärsii neljästä varoituksesta tullutta pelikieltoaan. Sama kohtalo on TPK:n Jonne Forsströmillä, turkulaisilta putoaa viime ottelun kokoonpanosta lisäksi Jyri Sundin – näiden kahden tilalle tulevat Teemu Virtanen ja ensimmäistä kertaa urallaan pääsarjassa Ville Pirhonen. FC Kemin viime kierrosten otteissa on ollut ajoittain havaittavissa pientä takeltelua, ja tähän TPK:lla on paikka iskeä, mutta silti kotijoukkue on otteluun varsin suuri ennakkosuosikki.

ToPV–TPK, su 28.1. klo 14:00
Ottelutiedot

ToPV hävisi viime lauantaina niukasti Riemulle, mutta otti sunnuntaina hienon voiton KaDysta ja nousi sillä jälleen playoff-viivan päälle kahdeksanneksi. Tuolla reissulla pirteästi esiintynyt kokoonpano täydentyy vielä Lari Honkasella sekä Aleksi Gullstenilla, sivuun jää Honkasen poissaoloa varamaalivahtina paikannut nuori Ilja Niemelä. Torniolaisten Elias Lanton ja Otto Mäntylän pelaaminen on hieman epävarmaa ja Otto Niemelän näitäkin vielä rahtusen epätodennäköisempää. TPK lähtee sunnuntain otteluun muuten samoin kokoonpanotiedoin kuin lauantain FC Kemi -otteluunkin, mutta Jonne Forsström nähdään kentällä pelikieltonsa lusittuaan. Parhaimmillaan joukkueet ovat varsin tasaisia, mutta TPK:n suoritusvarmuus on tällä kaudella ollut ToPV:ia huomattavasti kovempaa, joten turkulaisia voi pitää otteluun kohtalaisena ennakkosuosikkina, vaikka pelaavatkin kaksi ottelua peräkkäisinä päivinä.

SoVo–KaDy, su 28.1. klo 15:00
Ottelutiedot

SoVon neljän ottelun voittoputki katkesi nyt keskiviikkona Akaa Futsalin vieraana, mutta joukkue pitää silti sarjan viidettä sijaa. KaDy taas kärsi viime sunnuntaina hieman yllättävänkin kotitappion ToPV:lle, jolla se putosi yhdeksänneksi. SoVon viime ottelun kokoonpanosta jää sivuun Muslim Markhiyev korttitilinsä täyttymisen vuoksi, mutta rosteri täydentyy Joonas Reijosella sekä vasta 16-vuotiaalla Sebastien GaluszkallaValmir Seferin pelaaminen on epävarmaa, ja hänet saatetaankin nähdä vain valmentajan ominaisuudessa. KaDyn kokoonpano pysyy samana kuin ToPV-ottelussakin, mutta tärkeän maalivahti Niila-Ville Laitisen pelaaminen on hyvin epävarmaa, ja Aaro Paappanen ja Ville Koskelakin ovat vielä kysymysmerkkejä. Jyväskyläläisten kokoonpano täydentyy Masi Lohella ja Otso Honkosella, joka nähtäneen pelaavana maalivahtina, mikäli Laitinen ei pelaamaan pysty. KaDyn mahdolliset poisjäännit rokottavat jyväskyläläisten vahvuutta varsin merkittävästi, ja varsinkin niiden toteutuessa kotijoukkue lähtee otteluun hyvin selvänä ennakkosuosikkina – ilman poissaolojakin vaakakuppi kääntynee hiukan somerolaisten puolelle.

Vieska Futsal–Akaa Futsal, su 28.1. klo 16:00
Ottelutiedot

Vieska Futsal mukiloi viime viikonloppuna VehU:n lukemin 12–3 ja on tällä hetkellä sarjan toisena. Akaa Futsal on tasapisteissä, mutta paremman maalieronsa turvin sarjan piikkipaikalla – viime lauantaina se voitti FC Kemin jatkoajalla ja nyt keskiviikkona SoVon kotonaan lukemin 5–1. Ylivieskalaisten kokoonpanossa ovat uusia poissaolijoita Manu Huuha sekä Otto Iivonen, mutta paluun tekee runkopelaaja Atte Taipale sekä Miro SalmelaOliver Vähäaho ja Joonas Isoaho. Taipaleen pelaaminen on kuitenkin vielä hieman epävarmaa, kuten myös kokeneen Joni Pakolan. Akaa Futsalilta on sivussa yhä pelikieltoaan kärsivä brassitähti Pedro, lisäksi nuoria Leevi-Eelis Lindbergiä eikä Elias Tauraa nähdä Ylivieskassa. SoVo-ottelussa joukkueen parhaana palkitun Aleksi Pirttijoen pelaaminen on vielä epävarmaa. Kierroksen kruunu, kova kärkikamppailu on lähtökohdiltaan todella tasainen. Joukkueiden kauden aikaisempi kohtaaminen meni voittomaalikilpailuun asti, ja todennäköisesti tälläkin kertaa puhutaan aivan maalin erosta jompaan kumpaan suuntaan. 

Aikaisemmin tällä viikolla:

Akaa Futsal–SoVo, ke 24.1. klo 19:30
Ottelutiedot

Kotijoukkue lähtee otteluun sarjan kolmannelta sijalta, joskin yhden ottelun kärkikaksikkoa vähemmän pelanneena – viime viikonloppuna Akaa Futsal voitti kovassa kärkikamppailussa FC Kemin kotonaan jatkoajalla. SoVo on tällä hetkellä sarjan viidentenä, viimeisin ottelu sillä on puolentoista viikon takaa, jolloin se voitti VehU:n vieraissa lukemin 2–5. Kotijoukkueen kokoonpanosta sivuun jää pelikieltonsa takia Pedro, Markus Rautiaisen ja Kasper Kankaan pelikunto on vielä epävarmaa. Myös Justus Kunnaksen pelaamisen ympärillä on vielä pieniä kysymysmerkkejä, joten aivan täysissä voimissa ei akaalaisten rosteri keskiviikon koitokseen lähdettäessä ole. Uusina kokoonpanossa nähdään nuoret Leevi-Eelis Lindberg ja maalivahti Elias Taura. SoVon viimeisimmän ottelun kokoonpanosta jää sivuun kapteeni Valmir Seferi, mutta Lirim Myrtaj sekä vahvaa kautta pelaava Rinor Karaca palaavat somerolaisten vahvuuteen.

SoVo on hyvässä vireessä voitettuaan viimeisimmät neljä otteluaan, mutta Akaa Futsal on silti äärimmäisen kova haaste – akaalaiset ovat voittaneet 13 kauden 14 ottelustaan eivätkä ole tällä kaudella menettäneet vielä pistettäkään sarjan kärkinelikon ulkopuolisille joukkueille. Akaa Futsalin pienet kokoonpanohaasteet antavat pientä hyötyä SoVolle, joka on parhaana päivänään yllätysvalmis ketä tahansa vastaan, mutta kotijoukkue lähtee otteluun väistämättä suurena ennakkosuosikkina.

Miesten Futsal-Liigan kohteet Pitkävedossa

Kuka pelaa -kierrosennakoiden vastuullisena päätoimittajana toimii Palloliitolta Kirsi Nummela, kirsi.nummela@palloliitto.fi

Scroll to Top