
VEIKKAUSVIHJE
Veikkausvihjeet ovat subjektiivisia näkemyksiä tuloksista ja kierroksista, pelaathan maltilla!
OTTELUVIIKKO 19

Mad Max–GFT, la 22.2. klo 14:00
Ottelutiedot
Mad Maxin pitkä yhdentoista ottelun voittoputki katkesi toissa kierroksella vierastappiolla Vieska Futsalille, ja myös viime lauantaina se joutui toteamaan Akaa Futsalin vahvemmaksi jatkoajalla. Sergei Korsunov, Jussi Nummela ja Juha Ojanperä ovat nyt sivussa, tilalle tulevat Matti Jussila, Mikko Heritty ja Veeti Häätylä. GFT on napannut kahdesta viime ottelustaan neljä pistettä, joskin viikko sitten torstaina se kärsi jatkoaikatappion PJK:lle. Riku Oras ja Leevi Virtanen on varmuudella sivussa ja myös Eetu Kauria ja Miika Hosio mahdollisesti, kokoonpanoa tulee täydentämään Aapeli Laine ja Aaro Kiviluoto.
Vaikka GFT on kaksi kierrosta ennen päätöstä seitsemäntenä, joutuu se pelaamaan tosissaan vielä liigakarsintoihin joutumistakin vastaan todella tasaisessa sarjan alemmassa puoliskossa. Mad Maxilla panokset eivät ole noin suuret, vaikka sekin pelaa vielä runkosarjan sijoista 2.–4. Huolimatta siitä, että valkeakoskelaisten kahden viime ottelun tulokset ovat heikot, on se hyvin selvä ennakkosuosikki kotonaan GFT:tä vastaan.
Riemu–VehU, la 22.2. klo 14:00
Ottelutiedot
Riemu otti viime lauantaina valtaisan voiton niin lopputuloksen että sarjatilanteensa osalta hakemalla täydet kolme pistettä PJK:lta lukemin 1–7. Jani Rinta-Halkolaa, Tuure Fagerströmiä, Samuli Aatsinkia ja maalivahti Patrik Jakosta ei nähdä nyt lauantaina, kokoonpanoon palaavat Juuso Eteläpää ja Markus Riikilä. Viljami Isotalon pelikunto on vielä hieman epävarma. VehU on tällä viikolla otellut jo kerran, heikosti, kun se hävisi keskiviikkona kotonaan KaDylle numeroin 1–6. Ainoa muutos kokoonpanossa on Jussi Venetjoen vaihtuminen Topias Kaivolaan; Eino Ekin pelaaminen on vielä epävarmaa.
Äärimmäisen iso kamppailu sekä pudotuspeli- että sarjapaikan puolesta. Vaikka Riemun kokoonpanossa hieman suurempaa myllerrystä onkin, asettuvat jyväskyläläiset hienoiseksi ennakkosuosikiksi lauantain otteluun.
SoVo–Akaa Futsal, la 22.2. klo 15:00
Ottelutiedot
SoVolla kulkee mainiosti, kun viisi viimeistä sen ottelua on päättynyt voitonjuhliin – viimeksi kaatui viikko sitten Vieska Futsal kotona tyylipuhtaasti 5–1. Niko Rikkilä tulee täydentämään kokoonpanoa ja Arber Istrefin pelikunto on epävarma, muuten rosteri pysyy samana. Akaa Futsalin viime viikko oli viiden pisteen arvoinen TPK:n kaaduttua selvästi vieraissa ja Mad Maxin jatkoajalla kotona, ja nyt sillä on voitolla paikka varmistaa toinen peräkkäinen runkosarjan voittonsa. Juho Laine on sivussa lauantaina, mutta muita muutoksia ei nähdä.
Kiintoisa kamppailu, jossa vakuuttavaa runkosarjaa vetävän Akaa Futsalin voitto ei ole mikään selviö. SoVo on vuodenvaihteen heikommasta jaksostaan noussut jälleen kohti parempaa, joten nappionnistumisella akaalaiset voivat hyvinkin olla kaadettavissa.
ToPV–FC Kemi, la 22.2. klo 16:00
Ottelutiedot
ToPV kärsi viime viikonloppuna VehU:lle kitkerän voittomaalikilpailutappion, jolla joukkueiden puntit tasoittuivat tasapisteisiin sijoille 10. ja 11. – ToPV yhdeksän maalia paremmalla maalierollaan kymmenentenä. Nyt Juho-Teppo Berg on pelikiellossa ja Pauli Sammallahti tulee tilalle, joskin hänen pelikuntonsa on vielä epävarma, kuten myös Henri Seppälän. FC Kemin otteet ovat hieman takellelleet viime aikoina, kun se kärsi ensin peräkkäiset tappiot Mad Maxille ja SoVolle, minkä jälkeen voitti VehU:n niukasti kotonaan luvuin 2–1 – toisaalta voitti kuitenkin. Enderson Suarez palaa rivistöön pelikieltonsa sovitettuaan.
Meri-Lapin derby, josta ei tunnetta varmasti puutu, vaikka joukkueet eri päistä sarjataulukkoa löytyvätkin. Kemiläisten otteet eivät ole viime aikoina olleet parhaasta päästä, mikä antanee tornilaisille paikan iskeä, mutta kaiken järjen mukaan vierasjoukkueen pitäisi kohtaaminen itselleen hoitaa.
PJK–TPK, la 22.2. klo 17:00
Ottelutiedot
PJK oli ottanut kaksi hyvää peräkkäistä jatkoaikavoittoa Vieska Futsalin ja GFT:n kustannuksella, mutta viime lauantain kotitappio lukemin 1–7 Riemulle oli mahalasku. Leevi Päivinen palaa kokoonpanoon, Niilo Vuorilahti joutuu tekemään tilaa. TPK on viimeiset kuusi kierrosta vuorotellut voittojen ja tappioiden välillä, 1–0-Riemu-kotivoiton perään se hävisi Akaa Futsalille lukemin 4–10. Petri Jouppi ja Veeti Savikko ovat jälleen mukana, Sami Niittysalo on sivussa.
TPK:lla ei ottelussa panosta käytännössä ole, sillä sen runkosarjasijoitus on jo sinetöitynyt viidenneksi – PJK taas käy kovaa taistoa sarjataulukon alemmassa puoliskossa samaan aikaan pudotuspeli- sekä sarjapaikasta. Vaikea nähdä, että TPK tulisi Pirkkalaan kuitenkaan mitenkään löysäilemään, joten turkulaiset pysyvät varsin selvänä ennakkosuosikkina.
Vieska Futsal–KaDy, la 22.2. klo 17:00
Ottelutiedot
Vieska Futsal otti toissa kierroksella kovan kotivoiton Mad Maxista, mutta viime lauantain SoVo-vierasottelu ei tuottanut muuta kuin 1–5-tappion. Miika Toivola ja Hannes Seikkala jäävät pois kokoonpanosta, Ville Kokko nousee täydentämään Toivolan paikkaa maalivahtiosastolle. KaDy tarttui keskiviikkona kiinni vielä viimeiseen oljenkorteensa säilymisen suhteen, kun se haki elintärkeän 6–1-vierasvoiton VehU:sta. Jyväskyläläisten täytyisi yhä voittaa vielä kaksi viimeistä otteluaan, jotta se yltäisi pois sarjajumbon paikalta. Oliver Paappanen ja Masi Lohi ovat nyt sivussa, kokoonpanoon palaavat Aake Partio sekä Olti Kassala, ja Eemeli Hänninen nähdään liigaparketeilla ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
Vieska Futsal olisi otteluun muuten varsin päivänselvä ennakkosuosikki, mutta tilanne on pakkovoiton edessä oleville jyväskyläläisille siinä mielessä otollinen, että ylivieskalaisilla ei ottelussa ole mitään panosta sarjasijoituksen varmistuttua jo kuudenneksi. KaDy sai varmasti vielä kovan buustin VehU-voitostaan, saa nähdä, kantaako se maaliin asti vielä Vieska Futsaliakin vastaan. Ehkä kuitenkin epätodennäköisempää, mutta mahdollista se kuitenkin on.
Miesten Futsal-Liigan kohteet Pitkävedossa
Aikaisemmin tällä viikolla:
VehU–KaDy, ke 19.2. klo 18:30
Ottelutiedot
VehU ylsi viime viikonlopun Meri-Lapin reissullaan todennäköisesti minimitavoitteeseensa, kun se haki ToPV:sta jatkoaikavoiton – myöskään yllätyspisteet FC Kemiä vastaan eivät olleet kaukana, mutta vehmaislaiset taipuivat niukkaan 1–2-tappioon sarjakakkosta vastaan. Nyt Elias Leppäaho jää sivuun, mutta Eino-Veikko Ek, Topias Kiikkinen ja Riku Partala palaavat kokoonpanoon. KaDyn tilanne on tukala – sarjajumbo on hävinnyt neljä viimeistä otteluaan, viimeisimmän Akaa Futsalille kotonaan tylysti lukemin 3–14. Leino Ihalainen ja Vili Valkama palaavat rosteriin, muita muutoksia ei nähdä.
KaDylle kyseessä on käytännössä kolmen pisteen pakkovoitto, muuten putoaminen varmistuu. Kahden pisteen voitolla saumat jumbosijalta nousemiseen pysyvät vielä teoreettisina, mutta vain teoreettisina – käytännön tasolla se ei tulisi tapahtumaan, voinee nyt jo sanoa. VehU:kin kamppailee äärimmäisen tasaisessa alemmassa kastissa playoff-paikan ja liigakarsintapaikan välillä, joten pisteet vehmaislaisillekin olisivat tarpeen. Kauden ensimmäinen kohtaaminen kääntyi VehU:lle voittomaalikilpailussa, ja nyt VehU on kieltämättä hieman tuotakin suurempi ennakkosuosikki.