
VEIKKAUSVIHJE
Veikkausvihjeet ovat subjektiivisia näkemyksiä tuloksista ja kierroksista, pelaathan maltilla!
PUOLIVÄLIERIEN & LIIGAKARSINTOJEN 2. & 3. OTTELUT

Mad Max–Vieska Futsal, la 22.3. klo 14:00
Ottelutiedot
Vieska Futsal karkasi viime lauantaina kahden maalin johtoon, jonka Mad Max kuittasi varsin nopeasti, ja ensimmäinen jakso mentiin suhteellisen tasaisissa merkeissä. Jälkimmäisellä 20-minuuttisella runkosarjassa selkeällä marginaalilla eniten maaleja tykitelleet valkeakoskelaiset kuitenkin karkasivat lopulta varsin selvään 8–4-voittoon. Mad Maxilla viime viikolla kokoonpanossa ollut, mutta vain kentän sivussa ollut Justus Kunnas vaihtuu Eeli Niemelään, Vieska Futsalilla ei muutoksia kokoonpanossa nähdä; Aleksi Kylmälän pelaaminen on kuitenkin hieman epävarmaa.
Avausottelun edetessä pidemmälle Mad Maxin laajempi rosteri osoitti vahvuutensa, ja se pääsee lähtemään kotikentällään ratkaisuviikonloppuun jopa varsin selvän ennakkosuosikin asemasta. Edelleenkin Vieska Futsalilta kuitenkin löytyy ratkaisijapotentiaalin yksilöitä, mutta heidän nappionnistumista ja viimeisen päälle toimivaa puolustuspeliä vierasvoitto vaatisi.
Akaa Futsal–PJK, la 22.3. klo 16:00
Ottelutiedot
Viime viikonlopun kenties oletetuin lopputulos nähtiin Pirkkalassa, kun Akaa Futsal harjasi itselleen pudotuspelikevään ensimmäisen voittonsa selvin 0–7-lukemin. Laatuero näkyi väistämättä sekä kentällä että tulostaululla. Nyt Leevi-Eelis Lindberg jää sivuun kokoonpanosta ja Tuomas Pulkkisen pelaaminen on hieman epävarmaa; PJK:lla Jesse Miettinen vaihtuu Niilo Vuorilahteen.
Sanottakoon niin, että maailman seitsemän ihmettä saavat rinnalleen kahdeksannen, mikäli PJK käy lauantaina venyttämässä puolivälieräsarjan kolmanteen otteluun. Kaiken järjen mukaan edessä on suhteellisen vaivaton voitto akaalaisille ja eteneminen välieriin otteluvoitoin 2–0.
SoVo–TPK, la 22.3. klo 18:30
Ottelutiedot
Somerolaiset hakivat viime viikonloppuna ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan maukkaalla 5–2-vierasvoitolla Turusta, ja se pääsee kotikentälleen nyt kahden ottelupallon kera. Somerolaisten kokoonpanossa ei nähdä muutoksia, joskin Arber Istrefin ja Muslim Markhiyevin pelaaminen on epävarmaa. TPK:lla nähdään pari muutosta, kun maalivahti Peetu Savikko kärsii ensimmäisessä ottelussa pelikieltoaan, mutta palannee takaisin mahdolliseen sunnuntain otteluun, ja veljensä Veeti Savikko on estynyt kummastakin ottelusta. Tilalle tulevat Almin Coloman ja Matias Haapala.
Kiintoisa pari, jossa TPK:ta ei voi vielä sulkea todellakaan pois taistelusta välieräpaikasta, mutta turkulaisten tie neljän joukkoon vaikeutui reippaasti, kun se vaatisi nyt kaksi vierasvoittoa Somerolta. Mahdollinen Istrefin ja Markhiyevin poissaolo kentän puolelta verottaa kotijoukkueen vahvuutta hieman, mutta varsinkin mikäli he pystyvät pelaamaan täysipainoisesti, lähtee SoVo viikonlopun molempiin mahdollisiin kohtaamisiin ennakkosuosikin asemasta.
FC Kemi–GFT, la 22.3. klo 19:30
Ottelutiedot
GFT taisteli viime lauantaina hanakasti kotikentällään, mutta joutui kuitenkin taipumaan FC Kemille luvuin 2–4. Kemiläisten tehokkaat jaksojen alut ja niissä tehdyt maalit kantoivat lopulta voittoon asti. Tuomas Mäki, Jonne Knuuti, Sergei Pichugin ja Joona Heinonen palaavat kotijoukkueen kokoonpanoon. GFT kokee jälleen useamman poissaolon, kun Oskari Malmivaara, Miika Hosio, Eemil Ukkola, Leevi Virtanen ja Veeti Valkama ovat sivussa.
Otteluparin siirtyessä reilut 700 kilometriä Suomen tiekartastossa pohjoiseen päin kasvaa kotikentälleen pääsevän FC Kemin ennakkosuosikkiasema entisestään. Vaikea nähdä, että GFT pystyisi kahdesti yllättämään vieraissa – todennäköisimmin ottelupari on taputeltu jo lauantain ottelun jälkeen.
Miesten Futsal-Liigakarsinnat:
TP-Kaarle–Riemu, la 22.3. klo 15:00
Ottelutiedot
TP-Kaarle oli viime viikonlopun ensimmäisessä ottelussa pidemmänkin aikaa jopa parempi osapuoli, mutta Riemu osoitti sitkeytensä ja kenties juuri sen ratkaisevan eron tämän kauden eri sarjatasoilla pelanneiden joukkueiden välillä, kun se nousi varsinaisen peliajan kahdella viimeisellä minuutilla kahden maalin takaa ylivoimalla tasoihin ja karkasi jatko-ottelussa ohi. Jyväskyläläiset käyttivät ottelun lopun paikkansa tehokkaasti hyväksi ja nappasivat varmasti helpottavan ensimmäisen kiinnityksen tulevan kauden liigapaikkaan. TP-Kaarle kokee nyt merkittäviäkin menetyksiä, kun Vilho Ståhlström, Kimi Heikkilä, Toni Heikkilä ovat sivussa, tilalle tulee muutama pelaaja LoVen U19-joukkueesta. Riemulta Matias Hovi jää sivuun ja Juuso Eteläpää tulee tilalle, lisäksi Viljami Isotalon pelaaminen on todella epävarmaa ja Leevi Kemppaisen sekä Elias Martikaisenkin ympärillä on vielä kysymysmerkkejä
Tasaista vääntöä voi povata tälläkin kertaa. Riemulla on enemmän korjattavaa peruspelaamisessaan, TP-Kaarlella viimeisissä ratkaisuissa. Kotijoukkue kärsii hieman merkittävämmistä varmoista poissaoloista ja Riemun pitäisi lähteä vieraissakin ennakkosuosikin asemasta, mutta kokkolalaisten kotivoitto ja sarjan ratkaisun siirto kolmanteen otteluun ensi viikollekaan ei olisi suuri ihme.