VEIKKAUSVIHJE
Veikkausvihjeet ovat subjektiivisia näkemyksiä tuloksista ja kierroksista, pelaathan maltilla!
PUOLIVÄLIERIEN & LIIGAKARSINTOJEN 1. OTTELUT
Runkosarjan viimeinen kierros päättyi melko yllätyksettömästi, hienoisesta yllätyksestä vastasi VehU voittaen SoVon ja varmistaen siten paikkansa puolivälieriin sijoittuen sarjan kahdeksanneksi. Mad Max voitti suurilla numeroilla KF Kosovan ja Justus Kunnas teki kauteen kuudennen hattutemppunsa ja otti ansaitusti paikkansa sekä piste- että maalipörssin ykkösenä runkosarjan jälkeen. Kierroksen kovimmaksi peliksi arvioidun Meri-Lapin derbyn lukemat olivat selvät, runkosarjan jo voittanut FC Kemi voitti ToPV:n lukemin 5-1. Peli oli jopa yllättävän paljon FC Kemin hallintaa, ToPV ei komeasta pelikaudestaan huolimatta onnistunut viimeisessä ottelussa – häviämällä pelin se sijoittui runkosarjan kolmanneksi ja Mad Max meni siitä ohi omalla päätöskierroksen voitollaan.
EBK:n paikka karsinnoissa oli aika lailla selvä jo ennen viimeistä kierrosta, sen maalisuhde oli sen verran paljon huonompi kuin KF Kosovan, että kiinnisaaminen oli varsin epätodennäköistä vaikka joukkueet päätyivätkin tasapisteisiin. EBK pelasi kuitenkin viimeisen kierroksen voiton Riemusta lukemin 5-3 ja osoitti tuloskuntoaan kohti karsintoja. Miesten Futsal-Ykkönen ratkesi samana päivänä, AU nousi suorana nousijana takaisin Miesten Futsal-Liigaan ja EBK saa vastaansa karsinnoissa AS Moonin, Raahesta.
TPK – ToPV, La 14.3.2026 klo 13:30
Ottelutiedot
Iltapäivän ensimmäinen peli pelataan jälleen Kupittaalla komeissa puitteissa, hieno ratkaisu kotijoukkueelta aloittaa pudotuspelit muualla kuin Samppalinnassa.
TPK pelasi viimeisen sarjakierroksen PJK:ta vastaan hieman vajaalla kokoonpanolla, joten joukkueeseen palaavien pelaajien lista on pitkä: Vertti Niskanen (MV), Jonne Forsström, Nikke Virta, Atte Ekholm, Sami Niittysalo, Joona Järvistö ja Valtteri Kaarna pelaavat kotiottelussa Kupittaalla, tosin Niittysalon, Järvistön ja Virtan kuntoa arvuutellaan vielä. TPK:n tie ei ole vielä viime vuosina mennyt puolivälieriä pidemmälle, viime kaudella sen tiputti SoVo ja sitä edellisellä kaudella FC Kemi.
ToPV on pelannut todella kovan kauden ja noussut liigassa jälleen varteenotettavaksi joukkueeksi. Viime vuosina se on noussut joko kahdeksantena joukkueena puolivälieriin tippuen aina sarjakärjelle tai sitten jäänyt pudotuspelijoukkueiden ulkopuolella. Edellistä välierämenestystä saa hakea aina vuodesta 2020-2021, jolloin se hävisi sitten pronssiottelun Akaa Futsalille. ToPV:n joukkueessa nähdään tärkeät maalintekijät: Juanito ja Enderson Suarez, jotka ovat osoittautuneet todella kovaksi pariksi pelaten joukkueelleen monta voittoa. Henrik Kalander, Sergei Pichugin ja Aatu Metsä-Ketelä ovat jälleen kokoonpanosta, tosin vierasreissusta jää pois kovimpana nimenä Aleksi Gullsten.
Molemmilla joukkueilla on varmasti halu tiputtaa niskasta tuo ”aina puolivälierissä” tippuminen, joten tästä taisteluparista on lupa odottaa varsin tahtojen taistelua. ToPV lähtee puolivälieriin paremman kauden ansiosta sijoituksesta kolme ja TPK sijalta kuusi. TPK:n kautta rasitti pitkä tappioputki, jonka se onnistui kääntämään loppukauden aikana. ToPV lähtee peliin ennakkosuosikkina.
SoVo – Akaa Futsal, La 14.3.2026 klo 15:00
Ottelutiedot
SoVon ja Akaa Futsalin ottelut ovat olleet kuluneella kaudella varsin tasaisia. Ensin Akaa voitti syyskierroksella jatkoajalla ja kevätkierroksella SoVo otti kaksi pistettä voittamalla voittomaaleilla. Pidempää historiaa kun katsotaan, on Akaa ollut niskan päällä suurimman osan peleistä. Aika perinteisesti pudotuspeleissä kaikkein tasaisin ja siten kovin ottelupari on juurikin sarjan neljännen ja viidennen välillä ja Akaa ei pääse tälla kaudella helpolla kohti jatkokierroksia puolustamaan mestaruuksiaan.
SoVo hävisi oman ottelunsa VehUlle runkosarjan viimeisellä kierroksella, tosin joukkue pelasi aika vajaalla kokoonpanolla. Nyt saadaan takaisin maalille Anwar Abdi (MV) ja kentälle Antti Korhonen, Valdrin Rashica, Arber Istrefi ja Riku Oras. Abdin rinnalle toiseksi maalivahdiksi tulee Johannes Kara, joka nähtiin torjuntatöissä myös oman ikäluokkansa seuraavaa U19-futsalmaajoukkuetta kartoittavassa kehitysturnauksessa kuluneella viikolla.
Akaa Futsal otti päätöskierroksella rutiinivoiton Vieska Futsalista lukemin 2-7, joka ennustaa kyllä Akaan kovaa tuloskuntoa kohti tärkeimpiä pelejä. Jovan Stankovic ja Pretao palaavat takaisin kokoonpanoon, tosin molempien kunnossa on vielä hieman arvuuteltavaa. Akaa Futsalin murheet jatkuvat vielä pelaajien kuntoutumisasteen osalta; Tuomas Pulkkinen, Jaakko Alasuutari, Atte Taipale, ja Niilo Valjakka on kaikki hienoisia kysymysmerkkejä launtain pelissä.
Riippuu aika lailla siitä miten Akaa pystyy peluuttamaan pelaajiaan, miten se pystyy pelaamaan SoVoa vastaan ensimmäisen ottelun. Aika korjaa varmasti vaivoja ja seuraavat pelit se on jälleen vahvempi. Matkarasitus ei rasita toisiaan lähellä olevia joukkueita, joten siitäkään ei synny etua kummallekaan. Ottelupari tulee varmasti olemaan tasainen. Tärkeät pelit ratkeavat usein futsalissa maalivahtipeliin ja vaikka Anwar Abdi on ottanut paikkansa maajoukkueen leirityksessäkin, on vastustajan maalivahti omaa luokkaansa – Kasper Kangas on usein se viimeinen lukko avattavaksi jos mielii Akaan voittaa. Vaakakuppi kallistuu hienoisesti Akaan suuntaan.
Vieska Futsal – Mad Max, La 14.3.2026 klo 17:00
Ottelutiedot
Viime kaudella tämä ottelupari kohtasi toisensa myös puolivälierissä, silloin Mad Max jatkoi matkaansa kohti välieriä suoraan kahdella voitolla. Kuluneella kaudella Mad Max on voittanut molemmat kohtaamiset, syksyllä selkein 9-3 lukemin ja loppiaisena kevätkierroksen puolella hieman tiukemmilla luvuilla 4-5.
Vieska Futsal hävisi turhankin selkein luvuin Akaa Futsalille runkosarjan viimeisen ottelunsa. Joukkueen rasitteena on ollutkin kaudella ailahtelevaisuus, välillä voitetaan jopa FC Kemi ja sitten hävitään otteluita, jotka pitäisi olla helposti voitettavissa. Vieska Futsal lähtee peliin jo kolmen pelin tappioputkesta. Joukkue tekee pieniä muutoksia kokoonpanoon: Mahu Huuha ja Markus Pihlaja eivät pelaa ensimmäistä puolivälieräottelua, kokoonpanoon tulee Kimi Heikkilä ja maalille Marko Pirnes. Maalivahteina pelissä ovat Toni Heikkilä ja Pirnes.
Mad Max on kiikkunut sarjan kärjessä FC Kemin kanssa koko kauden, joutuen kuitenkin päästämään kalkkiviivoilla Kemin ohitseen runkosarjan voittoon. Kakkossijaa lämmittää varmasti kauden aika tehdyt maalit, 145 tehtyä maalia on enemmän kuin kenelläkään muulla ja jää vain hieman sen omasta ennätyksestä viime kaudelta, jolloin se onnistui 148 kertaa. Seuraavaksi eniten maaleja tällä kaudella on tehnyt SoVo, joka on onnistunut 117 kertaa. Komeaan maalitilastoon on kortensa kantanut kekoon Justus Kunnaksen lisäksi muutama nimi kymmenen kärjestä mainiten: Eetu Kaikkola, Eeli Niemelä ja Sergei Korsunov. Mad Maxin kokoonpanossa lauantaille muuttuu maalivahti: Erik Ojala jää pois reissusta ja mukaan lähtee Veeti Häätylä. Kokemusta tuo kentälle kokoonpanoon palaava Jukka Kytölä, Kytölän poissaolo päätöskierrokselta johtui valmennustöistä samana päivänä pelatuissa Naisten Futsal-Liigan peleissä.
Aika lailla saisi Vieska Futsal venyä runkosarjaan nähden, että joukkue pystyisi kaatamaan puolivälierissä Mad Maxin. Mad Max halajaa välieriin ja kirkastamaan viime kauden hopeaansa, joten se taistelee varmasti jokaisen pelin voittaakseen. Peliin lähtee ennakkosuosikkina vierasjoukkue Mad Max.
VehU – FC Kemi, La 14.3.2026 klo 19:00
Ottelutiedot
VehU pelaa kotiottelunsa poikkeuksellisesti Kaupin asemasta Tesoman palloiluhallissa, joka tarjoaa erinomaiset olosuhteet pelille. VehU pelasi tänä keväänä itsensä seurahistoriansa ensimmäistä kertaa Miesten Futsal-Liigan pudotuspeleihin. Päätöskierroksella se tosiaan vastasi jopa hienoisesta yllätyksestä onnistuen kaatamaan SoVon Somerolla. Toki VehUlla oli pelissä enemmän panosta, takaa hengitti Riemu uhaten pudotuspelipaikkaa ja voiton tiedettiin varmistavan se, että Riemu ei voisi mennä ohi.
Kotijoukkueen kokoonpanossa pieniä muutoksia verrattuna runkosarjan päätöskierrokseen, Mauno Sirenin loukkaantuminen näkyi SoVo-peliä seuranneille ja mies on pois lauantaina. Myös Tuomas Salinas jää pois, tilalle kokoonpanoon tulee kokeneita pelaajia kun Eino-Veikko Ek ja Jussi Rasva pelaavat.
FC Kemin pelaajarintamalta kuuluu todella iloisia uutisia, kun pitkään vammaa kuntouttanut Eetu Alalahti on ollut mukana jo treenaamassa ja palaa pelaavaan kokoonpanoon pudotuspeleihin. Täytyy sanoa että kun FC Kemin maalia vahtii kaksikko Juha-Matti Savolainen ja Alalahti, niin joukkueen mahdollisuudet koko liigan voittoon paranevat entisestään. Toki kaikilla kärkijoukkueilla on kovat maalivahdit, mutta kun Kemiltä löytyy niitä kaksi, ei sen tarvitse paljoa murehtia sitä pelipaikkaa. Kokoonpanossa ovat taas Boris Cizmar, Dusan Milojevic ja Soufiane Aghoujdam, joten FC Kemi tulee Tampereella ykkösmiehityksellä.
VehU on jo voittaja saavutettuaan pudotuspelipaikan, mutta FC Kemin voittaminen puolivälierissä voi olla aika lailla mahdotonta. Jos joku joukkue nimittäin on nälkäinen, niin sitä on FC Kemi – kirkkain voitto Miesten Futsal-Liigasta puuttuu, vaikka se on ollut voittajasuosikki, runkosarjan moninkertainen voittaja, vuodesta toiseen mitalisti… FC Kemi on pelissä selkeä ennakkosuosikki.
LIIGAKARSINTA
EBK – AS Moon, Su 15.3.2026 klo 19:00
Ottelutiedot
Miesten Futsal-Ykkösestä nousi liigakarsintaan AS Moon voittamalla viimeisessä ottelussaan FC Kiiston. Kiisto oli vielä ennen viimeistä kierrosta suoran nousijan paikalla Ykkösen kärjessä, mutta viimeisen pelin tappio ja kun AU voitti Padon, tippui se kolmanneksi sarjassa. AU siis suorana nousijana takaisin liigaan parin Ykkösen kauden jälkeen, ja AS Moon sitten karsintoihin.
Joukkueiden kohtaamisesta ei ole itse asiassa kovinkaan pitkää aikaa, EBK pelasi edellisellä kaudella Ykköstä ja vuosi sitten tammikussa joukkueet pelasivat keskinäisen ottelunsa tasan 4-4. Tosin EBK:n joukkueessa ei ole kuin muutama vanha pelaaja, muutoksia on tapahtunut aika lailla liigakaudella. Karsintasarja alkaa EBK:n kotiottelulla, sunnuntaina 22.3. pelataan Raahessa ja tarvittaessa sitten ratkaiseva ottelu taas Espoossa 28.3.
EBK lähtee otteluun vahvalla kokoonpanolla. Maalissa pelaavat Eino Muhonen ja Nevzat Mustafa ja kenttäpelaajista löytyy kauden aikana hyviä pelejä pelanneet pelaajat Eetu Kaurian ja Miika Hosion johdolla. Yhteistyöseura KäPa karsii samaan aikaan P19 Futsal-Liigan lopputurnaukseen Jyväskylässä ja se vie hieman nuoria pelaajia oman ikäluokan peleihin, mutta todella vahvan liigakauden pelannut sarjan tulokas Ariel Barraza nähdään kuitenkin liigaottelussa kokoonpanotietojen mukaan.
AS Moon tulee Espooseen aika lailla samalla kokoonpanolla, kuin millä se pelasi Ykkösen päätöskierroksen. Joukkueen kovin pistenikkari sijoittuen sarjan toiseksi, on ollut Miro Salmela, jolla on liigapelejä Vieska Futsalista ja nuorten maaotteluita 2004 ikäluokasta U19 joukkueessa. Enemmän maaleja, mutta pistetilastossa Salmelan takaa löytyvä pelaaja on Jyri Vääräniemi, joka nähdään sunnuntaina myös kokoonpanossa.
Ei ole ollut kovinkaan helppoa nousta Ykkösestä karsinnoilla Futsal-Liigaan, viime vuosina siinä ei ole onnistunut yksikään joukkue. 2024-2025 kaudella paikan säilytti Riemu TP-Kaarlea vastaan, 2023-2024 kaudella GFT säilytti paikkansa samaa joukkuetta vastaan. 2022-2023 Riemu voitti JoSePan, 2021-2022 AU karsi AS Moonin kanssa, ja piti sarjapaikkansa. Sitä edellisellä kaudella pelattiin koronan jälkeistä aikaa ja karsittiin jatkosarjassa liigasta pois ylimääräisiä joukkueita.
Kotiottelussaan EBK on varmasti vahva ja kova pala purtavaksi AS Moonille, mutta seuraavan viikonlopun peli sitten ratkaisee paljon. EBK:lla on ollut vaikeuksia saada vieraspeleihin koko kokoonpanoa mukaan.
Miesten Futsal-Liigan kohteet Pitkävedossa
Futsalpelit kaudella 2025-2026 futsalliigan omalla kanavalla futsalliiga.tvssä – futsalliiga.tv
.
