VEIKKAUSVIHJE

Veikkausvihjeet ovat subjektiivisia näkemyksiä tuloksista ja kierroksista, pelaathan maltilla!

FINAALIEN 3. JA 4. OTTELU

Kuva: Tuukka Nyström

FC Kemi–Akaa Futsal, la 11.5. klo 17:00
Ottelutiedot
FC Kemi–Akaa Futsal, su 12.5. klo 17:00
Ottelutiedot

FC Kemi ja Akaa Futsal ottelivat viime viikonloppuna kahdesti erittäin tasaisesti, mutta akaalaiset selvisivät kummastakin ottelusta ulos voittajana erittäin pienellä marginaalilla – avausottelussa se teki voittomaalin 12 sekuntia ennen täyttä aikaa, ja sunnuntain taisto ratkesi vasta rangaistuspotkukilpailussa. Mestaruus onkin nyt jo heti lauantaista lähtien katkolla Akaa Futsalille.

Taneli Kohonen tuli viime sunnuntaina ulosajetuksi kahden keltaisen kortin myötä, joten hän on pelikiellon takia sivussa nyt lauantaina. Kemiläisiltä ennen välieriä loukkaantunut Tuukka Pikkarainen on sivussa koko loppukauden. Käytännössä koko kauden kestänyt Akaa Futsalin loistava terveystilanne näyttää jatkuvan aina kauden loppuun asti, sillä joukkueella on tänäkin viikonloppuna käytössä kaikki pelaajansa täysikuntoisina.

Viime viikonlopun kummankin kamppailun voitto oli äärimmäisen pienestä kiinni, ja samaa voi odottaa nytkin. Pelipaikkana välierissä jo tutuksi tullut Kemin jäähalli kasvattaa FC Kemin kotietua hieman, sillä akaalaiset tulevat pelaamaan siellä nyt ensimmäistä kertaa. Kaikki paineet ovat kuitenkin nyt kotijoukkueella, sillä sen on pakko voittaa kummatkin viikonlopun kohtaamiset pitääkseen mestaruushaaveensa elossa. Täysin mahdollista se on, sillä mikäli pienet marginaalit lähtökohdiltaan äärimmäisen tasaisessa otteluparissa kääntyvät tällä kertaa kemiläisille, voi kaksi peräkkäistä kotivoittoa oikein hyvinkin toteutua.

Miesten Futsal-Liigan kohteet Pitkävedossa

Kuka pelaa -kierrosennakoiden vastuullisena päätoimittajana toimii Palloliitolta Kirsi Nummela, kirsi.nummela@palloliitto.fi

Scroll to Top