VEIKKAUSVIHJE
Veikkausvihjeet ovat subjektiivisia näkemyksiä tuloksista ja kierroksista, pelaathan maltilla!
Kierros 9
GFT–TPK, ti 21.11. klo 19:30
Ottelutiedot
GFT:n kokoonpanossa ei nähdä nuoriso-osaston Eemil Ukkolaa, Samuel Schwarzia eikä Leevi Virtasta, mutta aiemmasta ottelusta espoolaisten rivit vahvistuvat laajalti, kun Miika Hosio, Jaakko Oksanen, Oskari Malmivaara, Albinot Bekaj, Oliver Kulp sekä maalivahti Antonios Klonaris tekevät paluun kokoonpanoon. Näistä varsinkin ensin mainitut ovat tärkeitä vahvistuksia toistaiseksi vain yhden voittomaakilpailuvoiton saaneelle joukkueelle. TPK:n riveistä putoavat pelikieltojensa takia Petri Jouppi sekä maalivahti Peetu Savikko, tilalle tulevat Niklas Rantanen ja Rustam Rakhmetov, jonka pelikunto on vielä kuitenkin epävarmaa, kuten myös Lyiyi Laguerrenkin.
Turkulaiset hävisivät viikonloppuna FC Kemille, mutta olivat sitä ennen todella hyvässä vireessä otettuaan kolme hienoa voittoa putkeen. GFT:n alkukausi on ollut vaikea, ja TPK lähteekin kotiotteluun ennakkosuosikin asemasta. Espoolaisten kokoonpano on kuitenkin jälleen täydessä iskussa, mikä antaa heille mahdollisuuden ulosmitata paras tasonsa.
Miesten Futsal-Liigan kohteet Pitkävedossa
Aikaisemmin tällä viikolla:
Riemu–Vieska Futsal, ma 20.11. klo 20:00
Ottelutiedot
Riemun kokoonpano eli vielä lauantain AU-otteluunkin, kun Tuure Fagerström joutui jäämään sivuun, mutta Juuso Eteläpää nähtiinkin kokoonpanossa ja aivan ratkaisupelaajan roolissa. AU-ottelun poissaolijoiden lisäksi uutena nimenä sivuun jää Viljami Isotalo, joten Riemun rosterin laajuutta koetellaan nyt kovimmin tällä kaudella. Isotalon tilalle nousee Julius Huusko kauden toiseen otteluunsa. Pelaajavalmentaja Topias Tiaisen ja lauantaina kauden ensimmäisen ottelunsa pelanneen Tuomas Koppelomäen pelaaminen on vielä epävarmaa lauantain kolhujen jäljiltä.
Myös Vieska Futsalilla käy kova kato kokoonpanossa, kun viime ottelussa mukana olleista pelaajista Joni Pakola, Hannes Seikkala, Juho Väinälä, Atte Häivälä, Oliver Vähäaho ja Joonas Isoaho eivät ole mukana maanantai-illan kamppailussa. Kapteeni Elmer Kääntä kuitenkin palaa pelikentille lusittuaan yhden ottelun pelikieltonsa, mikä on ylivieskalaisille tärkeä vahvistus. Maalivahti Miika Toivolan pelikunto on vielä hieman epävarma.
Riemu on tällä kaudella klaarannut omantasoiset vastustajansa käytännössä poikkeuksetta, mutta sarjan kärkipään joukkueita se ei ole vielä pystynyt kunnolla haastamaan. Vieska Futsal kuuluu sarjan ehdottomiin kärkijoukkueisiin, ja se lähteekin otteluun selvänä ennakkosuosikkina, vaikka joukkueiden viime kausien ottelut Jyväskylässä ovatkin olleet hyvin tasaisia.
Kuka pelaa -kierrosennakoiden vastuullisena päätoimittajana toimii Palloliitolta Kirsi Nummela, kirsi.nummela@palloliitto.fi