Selja Laine liittyy HIFK:n joukkueeseen

Toukokuussa SM-hopeaa voittanut HIFK esittelee tänään ensimmäisen uuden vahvistuksensa kaudelle 2021-2022. Elokuussa 18 vuotta täyttävä Selja Laine pukee punaisen tähtipaidan ylleen naisten Futsal-Liigan käynnistyessä lokakuun alussa.

Laine teki väkevän debyytin aikuisten pääsarjatasolle kaudella 2019-2020 Team VanPa:ssa. Hän pelasi 11 liigaottelua ja viimeisteli niissä viisi maalia debyyttikaudellaan. Kesällä 2020 VanPa:n joukkue siirtyi HIFK:n organisaation alle, mutta nuori pelaaja päätti lähteä kokeilemaan siipiään ulkomailla. Laine toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja siirtyi espanjalaisen C.D. Leganésin organisaatioon kesällä 2020. Hän oli käynyt harjoittelemassa seuran kanssa jo edelliskesänä, joten uusi seuraympäristö oli entuudestaan tuttu.

Vuosi Espanjassa keskellä koronapandemiaa jäi monella tapaa Laineen mieleen. Pelilupaan liittyvässä prosessissa kesti pitkään, eikä nuori suomalaispelaaja siksi päässyt pelaamaan futsalia ennen maaliskuuta. Hän harjoitteli kuitenkin Leganésin ykkös- ja kakkosjoukkueiden mukana koko syksyn ja talven aikana. Lisäksi hän pääsi näkemään eri asioita myös pelikenttien ulkopuolella.

– Aloitin ensin katolilaisessa lukiossa, mutta totesin aika nopeasti, ettei siitä oikein tullut mitään. Kaikki kurssit oli espanjaksi, jota en silloin vielä osannut juuri ollenkaan. En koulun lopetettuani kuitenkaan halunnut jäädä tyhjän päälle Espanjassa. Pääsin jonkun ajan päästä au pairiksi paikalliseen perheeseen, jossa oli kaksi pientä poikaa, hän kertoo.

Pitkä jakso ilman pelejä oli raskas, mutta pelilupa-asian selvittyä Laine pääsi loppukaudesta pelaamaan Leganésin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavassa kakkosjoukkueessa. Kovatasoisessa sarjassa pelaamisessa oli etenkin alussa omat haasteensa, mutta mukaan tarttui myös onnistumisia ja arvokkaita kokemuksia. Niitä hän pääsee seuraavaksi hyödyntämään HIFK:n paidassa futsalkentillä.

– En ehkä samalla tavalla kokenut olevani osa joukkuetta ennen kuin pääsin oikeasti pelaamaan, sillä peleissä se joukkueen yhtenäisyys nimenomaan kasvaa. Valmentaja sanoi joskus, että olin parempi treeneissä kuin mitä olin peleissä. Pelasin kuitenkin yhden oikein hyvän pelin, jossa tein maalin, Laine muistelee.

– Hyvillä fiiliksillä tulen nyt HIFK:hon pelaamaan. Täällä on paljon tuttuja VanPa-ajoilta, ja sitten tunnen myös Hillan (Romppanen) futiksen puolelta. Innolla odotan uutta kautta, jalkapallossa NuPS:n joukkueessa T18-ikäluokan SM-sarjassa pelaava Laine sanoo siirrostaan HIFK:hon.

Myös joukkueen päävalmentaja Ilkka ”Bruno” Somero on tyytyväinen saadessaan jälleen tutun pelaajan takaisin omaan ryhmäänsä.

– Kivaa on saada Selja takaisin tähän joukkueeseen. Uskon, että hän on entistä vahvempi pelaajana Espanjan reissun jälkeen, Somero kommentoi.

Joukkue kaudella 2021-2022 (tilanne 20.7.)
Tytti-Maria Mikkola (mv)
Karoliina Kröger
Hanna Halonen
Selma Rantala
Minja Ylärakkola (mv)
Hilla Romppanen
Jasmine Stubbe
Petra Suutarinen
Emmy Nyström
Saana Fält
Iina Ahola
Anna-Kaisa Hannuksela
Selja Laine

Lähde:

Selja Laine liittyy HIFK:n joukkueeseen – HIFK Futsal (hifkfotboll.fi)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top